Sisältö, johon on liitetty avainsana hiihto

  • Kaukopartiohiihto 2008 - 15.2.2008

    Epämääräisen lumitilanteen vuoksi käytössä oli tällä kertaa vain yksi 75 km reitti. Mielenkiintoisten hiihto-olosuhteiden johdosta kyseinen pikamatka … lisää

  • Tero ja Toni pohjoisnavalla

    29.4.2006 klo 19.31 Suomen aikaa (16:31 UTC) Toni, Tero sekä koko muu Laskuvarjojääkärikillan Pohjoisnaparetkikunta saavutti maantieteellisen pohjoisnavan. Retkikunta oli ensimmäinen Suomalainen ilman … lisää

  • Kaukopartiohiihto Pajulahti-Utti 25.2.2006

    Olimme liikkeellä kolmen miehen partiolla (2 turkulaista ja 1 salolainen). Muita Kerkesixläisiä ei näkynyt, mutta niitä saattoi olla silti liikkeellä. Nautiskelimme Pajulahdessa aamupalan ja … lisää

  • Tero ja Toni kohti Pohjoisnapaa

    22.2.2006 lähtee Laskuvarjojääkärikillan Pohjoisnaparetkikunta kohti Kanadaa, josta matka pohjoiseen voi alkaa. Varsinaiselle hiihto-osuudelle on tarkoitus lähteä … lisää

  • Sunnuntailenkki 22.1.2006

    Sunnuntailenkki suoritettiin kahdella osastolla, Espoon Latokaskessa liikkui hiihtävä ja lenkkeilevä osasto. Näin saatiin Kerkesix-hiihtokausi avattua. Latuja ei alueelle oltu … lisää

  • Kaukopartiohiihto 4.3.2005

    Kaukopartiohiihto houkutteli jälleen Salpausselälle väkeä ympäri Suomen. Myös Kerkesix ry:n edustajat kunnioittivat tapahtumaa läsnäolollaan. Ohessa … lisää

  • Kaukopartiohiihto 5.2.2004

    Utti-Pajulahti välillä järjestetty ErP4:n kaukopartiomiesten perinteitä kunnioittava hiihtoretki sai arvoisiaan osallistujia, kun Kerkesix ry:n innokkaat hiihtäjät … lisää