Erä-SM Evon Eksymä 8.-11.9.2005

Suomen Ladun ja Hämeenlinnan Suunnistajien järjestämä Erävaelluksen suomenmestaruuskilpailu Evon Eksymä järjestettiin hämäläisessä maastossa Evolla. Kerkesix oli ilmoittanut kisaan ennätykselliset neljä partiota, joista yhden joukkueen osallistuminen peruuntui edellisenä päivänä loukkaantumiseen takia. Kolme partiota pääsikin liikkeelle Evon metsäoppilaitoksenalueelta kohti maastoa ja rasteja.

Maasto oli tyypillistä hämäläistä metsää, joten usein reittejä sai hakea kivikoiden ja ryteiköiden välistä. Hiki nousi pintaan ja matka eteni vaihtelevalla nopeudella. Vastapainoksi Evon metsät tarjosivat komeita maisemia ja monimuotoista metsää. Reitti oli kuitenkin kokonaisuudessaan vaativa ja aikataulut tiukat, joten tavoiteaikojen saavuttaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Mutta ei ole tarkoituskaan, että jokainen partio saa suunnistuksesta täydet pisteet… Yöunet jäivät lyhyiksi ja heräämisen jälkeen kesti aikansa ennen kuin partiot olivat taas huippuiskussa.

Rastitehtävät olivat vaihtelevia, sillä joukossa oli todellisia helmiä ja loistavasti toteutettuja tehtäviä. Toisaalta osa tehtävistä oli hyvinkin kyseenalaisesti muotoiltuja, joten kilpailijoiden oli todella vaikea ymmärtää mitä tehtävällä oikein haluttiin. Mutta luonnontunnistustehtävät kuuluivat ehdottomasti kisan parhaimmistoon, sillä tunnistettavaksi oli saatu autenttista materiaalia. Esimerkiksi täytettyjen eläinten tunnistaminen oli mielekästä puuhaa ja tehtävänä erinomainen.

Paikalla oli paljon tuttuja ja tämä onkin yksi tapahtuman parhaista puolista. Ei pelkästään se että pääsee metsään kisailemaan, vaan myös se että tapaa monia ihmisiä, joihin ei muulloin törmää. Kuulumisia saatiinkin runsaasti vaihdettua.

Ilahduttavaa oli myös huomata, että kisailijoilla oli majoitteena käytössään Kerkesix-laavuja. Näitä bongattiinkin yöpymisrasteilla ainakin kolme kappaletta Kerkesix-joukkueiden käyttämien lisäksi.

Rata oli rankka ja jalkoja kuluttava, mikä vaikutti siihen, että monet joukkueet joutuivat keskeyttämään suorituksensa. Kerkesix Murmelitkin joutuivat taipumaan ja pojat siirtyivät lauantaina katsomon puolelle. Kolmesta liikkeelle lähteneestä partiosta maaliin saapui Team Marmot ja Kerkesix Orankit. Team Marmot sijoittui naisten sarjassa kolmanneksi ja hankki toisen suomenmestaruussijoituksen ja -mitalin yhdistyksen palkintokaappiin tänä vuonna. Orankit olivat asettaneet tavoitteekseen päästä 20 parhaan joukkoon ja sijoituksella 18 tämä onnistui.