Erä-SM Kolmen kansallispuiston kierros 8.-11.9.2011

Odotukset korkealla lähdettiin vuoden 2011 Erä SM -kilpailuihin. Kerkesix joukkueita kisoihin oli ilmoittautuneet sekä “rotat” että “kana ja kaks kukkoo”, KSX-edustusta oli myös Espoon Akilleksen partiossa. Odotukset olivat korkealla koska kisojen järjestäjät huomioituna tapahtuman tason toivottiin olevan tavanomaista korkeampi! Henkilöstön monivuotinen kokemus erilaisista kisoita antoi odottaa jotain suurta. 

Kisat järjestettiin Hämmen Järviylängön alueella, missä sijaitsee kaksi kansallispuistoa Liesjärvi ja Torronsuo. Alueelle on myös aikanaan esitetty kolmatta Pernunnummen-Kerityn -kansallispuistoa. Lisäksi alueella on erittäin kattava retkeilyreitistö, joka yhdistyy yös muita luonnonkauniita alueita toisiinsa. 

KSX-perinteitä kunnioittaen kana ja kaks kukkoa keskeytti vaelluksen hieman ennen kisan alkua. Sillä koskaan ei ole liian aikaista/myöhäistä keskeyttää! 

Lähtö oli Saaren kansanpuistossa, jonka alueilla myös ensimmäiset rastit olivat. Samalla kun lähtötehtävä alkoi, alkoi myös sataa. Ja vettä tuli runsaasti. Yhtä paljon satoikin sitten seuraavan kerran kun Kerkesix rotat olivat nuotiontekorastilla… Reitti oli tehty hyvin ja se kiersi monien alueen tärkeimpien luontokohteiden kautta. Maisemien puolesta ei voinut valittaa. Tosin reitti oli suhteellisen raskas, mikä tietysti sopii kilpailun luonteeseen. Kaukolanharju, Torronsuo, Kyynäränharju, Purinsuo, Pernunnummi, Hirvenharju ja monta muuta luontokokemusta saatiin yhdistettyä toisiinsa muutaman askeleen avulla. Oli reitille löydetty pari keppihelvettiäkin. Toinen osuus oli “hoidettu metsä”, jossa oli puolenmetrin korkuudelta kaadettua risukkoa ja toinen oli “retkeilyreitti”, joka meidän mielestämme muistutti aurattua hakkuuaukkoa… 

Vaikka odotukset olivat korkealla, niin kyllä ne lunastetiinkin. Rasteilla ei tarvinnut jonottaa (yhdellä rastilla oli jono, mikä on vähän), tehtäväkäskyt olivat riittävän yksiselitteisiä. Tämä helpotti sekä kilpailijoiden, että rastihenkilöiden toimintaa. Rasteilla oli huomioitu myös nykyaikaisen retkeilyn piirteitä siten, että yöpymisrasteilla ei ollut pakko tehdä tulia, vaan tulenteko taito testattiin rasteilla. Myös vesistönylitys oli toteuttettu realistisella tavalla: Edessä on vesistö, ylittäkää. Itsenäinen ylitys - maksimipisteet, veneavusteinen ylitys - 0 pistettä. Kukin sai valita nopeimman haluamansa ylitystavan.

Tämän tasoiseen tapahtumaan osallistuminen oli todella hyvä kokemus, jota ei jäänyt pahaa sanottavaa. Kiitokset järjestävälle organisaatiolle, Erävaellusyhdistys Mörskän miehet ry:lle.