Halti ulkoilukohteena

Suomen korkein maantieteellinen piste hijaitsee Käsivarren erämaa-alueella norjan vastaisella rajalla Haltilla. Tässä kohde-esittelyssä kerrotaan hieman alueesta ja esitellään yksi retki alueelle. 

  

Reitti

Kalottireitti on selkeästi merkitty vajaa puoli metriä korkeilla oranssipäisillä tolpilla, joita oli helppo seurata, tosin välillä jäi muutama tolppa laskematta. Ura oli vaihtelevaa, ensimmäiset pari kilometriä tunturikoivikossa, sen jälkeen avointa erilaista maastopohjaa ja ennen kaikkea rakkaa. Matkaa tuli yhteensä n. 108 km. Autiotupia on reilun kymmenen kilometrin välein, upeita leiripaikkoja teltan pystyttämiseen missä vaan.

Varusteet

Rinkka painoi parikymmentä kiloa. Ylimääräistä painoa toivat liian suuri määrä vaihtovaatteita: sukkia, kalsareita, paitoja. T-paitojakin on eri painoisia, vanhat kuluneet ajavat varmaan asiansa, esim. urheilukerraston paita on kevyt ja tarvittaessa voi huuhdella, kuivuu nopeasti. Lisäksi alushousuiksi myös vastaavasta materiaalista olevat, siirtävät kosteuden kestojakauksesta, joka ei hankaudu (meinasi tulla ongelma, mutta pesu ja kosteuspyyhe jelppasivat).

Ruokaa olin varannut kuudeksi päiväksi, takaisin tuli kolmen päivän eväät. Tuore hapanleipä maistuu, mutta on yllättävän painavaa, vanikka kevyempää.

Keittimeen oli kaasua riittävästi, pikku purkki olisi riittänyt, kun käytti autiotupien kaasua pääruoan laittoon (ennakkoon oli ajatus tehdä eväät omilla kaasuilla, kun ei ollut tietoa tupien varustuksesta)

Makuualustaksi päätin ottaa kaksi 7 mm vaahtomuovista makuualustaa ja jätin ilmapatjan painon takia pois, olisi ollut parempien yöunien vuoksi hyvä olla mukana, nyt piti hakea hyvää asentoa, johon se yö sitten osittain kului.

Aikataulu

Vaeltamiseen ennakolta suunniteltu aika vaihteli 4-6 päivän välillä, eväät olisivat riittäneet koko viikoksi. Kun kulkee yksin, niin matka joutuu huomaamatta ja päivämatkat pitenivät suunnitelluista ilman kummempia ponnisteluja, osansa oli tietysti sillä, että etelän kaupunkilaispoika oli niin kaukana kotoa.

Historiasta kiinnostunut voisi käyttää yhden päivän ja tehdä keikan Porojärvelle Kekkosen majalle ja piipahtaa Saivaaran laelle, rinkan voi jättää parkkiin esimerkiksi Meekonjärven tuvalle.

Vaihtelun vuoksi voisi paluumatkalla kiertää Termisjärven kautta, voisi olla pari vaihtoehtoista reittiä: suoraan joko Meekonjärveltä tai Kuonjarjoen tuvalta, tai heittää lyhyemmän lenkin Saarijärveltä.

Oikoreitin voisi tehdä lähtemällä Norjan puolelta ja mennä Haltille ja palata kulkemaani reittiä. Tämä on n. 25 – 30 km lyhyempi verrattuna menopaluureittiin.

 

13.7.2005 keskiviikko,

Juna Helsinki - Kolari

Auto-juna ratkaisulla Helsinki – Kolari. Ilma sopivan kesäinen, pilvetön taivas, ilman lämpötila +28 oC Helsingin rautatieasemalla klo 20.20.

   

14.7.2005 torstai,

Autolla Kolari - Kilpisjärvi

Aurinkoinen aamu huonosti nukutun yön jälkeen, naapuriosastossa harrastettiin maailmanparannusta aamuun asti. Autolla matkaa 270 km Kilpisjärvelle. Ensimmäiset porot laidunsivat tiellä heti muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen Kihlangissa. Kilpisjärvellä puoli kahden maissa, ensin lounaaksi täysohjelma paikallisessa ruokalassa: lohisoppaa, poronkäristystä - ja teollista muusia, joka oli pieni pettymys, päälle mansikkakiisseliä kermavaahdolla. Auto parkkiin Luontotalon pysäköintipaikalle, ”Kilpisjärven perusleiriin”.

Kilpisjärvi – Kuonjarjoki n. 21 km

\ Matkaan, kun kello näytti vähän yli 15, ilma mukavan tuntuinen, sopivasti tarkeni teepaita päällä. Alkutavoite oli mennä Saarijärven autiotuvalle n. 12 km. Tsahkaljärven rannalla riekkopoikue, 2+4 päätä, väistyi arvokkaasti polun varteen ja niitä katsellessa tuli sopiva tauko ihailla maisemia. Saarijärvelle kulki kevyesti, tosin matkan puolivälissä alkoi tuntua siltä, että voisi laittaa hieman lisää teippiä kantapään alle, ja rinkan tyhjennyksen jälkeen totesin, että siellä ne teipit ovat autossa, missäs muuallakaan. Tuli mieleen, että tässäkö se retki nyt sitten on, no pieni improvisointi: teippien siirto parempaan paikkaan, toinen sukka jalkaan, kengät tiukemmalle ja menoksi. Homma toimi. Samalla kevyt tuulipusakka päälle, sopivan viileä tuuli pitää hyttyset loitolla.

   

Alkumatkasta pari kalamiestä tuli vastaan, kehuivat saaneensa saalista juhlavasti, itselläni ei ollut kalavehkeitä mukana, ongitaan joku toinen kerta.

Saarijärven tuvalla oli vain yksi pariskunta, valittelivat sateista ja kylmää (?), olivat kesävarusteissa liikkeellä, kun palailivat Kuonjarjoen tuvalta. Laskin, että sinne on matkaa noin 9 km eli alle kolme tuntia, siis rinkka selkään ja menoksi. Kuojarjoelle saavuin n. klo 20.30.

Tupa oli siisti, vain kolme kaveria levyttivät sisällä, pari telttaa oli pihalla.

   

  

15.7.2005 perjantai,

Kuonjarjoki – Pihtsusjärvi n. 21 km,

Koska alku oli mennyt mukavasti, päätin yrittää Pihtsusjärven tuvalle. Matka jakaantuisi mukavasti kolmeen etappiin, Meekonjärvi - Pihtsusköngas - Pihtsusjärvi, lähtö klo 7.30.

Reitti Meekonjärvelle on helppo, ura laakeaa tasaista ja helposti käveltävää, välissä melkein kahlattava Kahperusjoki. Lopussa aika tiukka, pitkä lasku Meekonjärvelle, varmaan aika mielenkiintoinen paluumatkalla, voi panna puhaltamaan hiukan.

Vuolaana koskena Meekonjärveen laskevan Bierfejoen yli oli mukavan kapea silta ja Meekonjärven rannalla oli kiva istua ja katsella maisemaa. Aiemmin näkemäni vesitaso oli heittänyt pari kalamiestä viereiselle Skådjajävrille, saapuivat siinä istuskellessani läheiselle Meekonjärven varaustuvalle.

Pienen huilin jälkeen lähdin polkua eteenpäin. Sadan metrin päästä polku muuttui hieman, pienimmät muruset olivat puoli metriä halkaisijaltaan, onneksi ei ollut pelkoa reitiltä poikkeamiseen, vasemmalla oli Meekonvaaran lähes pystysuora seinämä ja oikealla Meekonjärvi. Kivikko loppui noin puolen kilsan jälkeen ja palattiin ”normaaliin” polkutyyppiin.

Matka jatkui Vuomakasjoen vartta Vuomakasjärvelle, paikoin laitetut turvaköydet olivat tarpeen, sillä rinteestä valuva vesi teki kallioisen uran tosi liukkaaksi. Ennen Vuomakasjoen siltaa bongasin yksinäisen teltan upealla joen törmällä, missä lie asukit.

Pithusjärven ja Vuomakasjärven korkeusero on n. 100 m, josta Pithusköngäs ottaa noin puolet. Könkään pakollisen ihailun ja kuvaamisen jälkeen kävelen jonkun matkaa eteenpäin ja tavoite näkyy horisontissa Pihtsusjärven takaa, aurinko valaisee sopivasti Haltin huipun. Tuvalle saavun kello 13 aikaan.

Pihtsusjärvi – Halti – Pihtsusjärvi n. 24 km

Kunnon ruokailu ja samalla suunnitelma iltapäivän varalle. Vaihtoehtoina oli mennä Haltin juurella olevalle tuvalle yöksi tai perustaa ”eteentyönnetty perusleiri” eli jättää rinkka Pihtsusjärven majan nurkalle ja ottaa ns. päiväreppu mukaan ja tehdä pikakäynti Haltille. Ilma oli vaihdellut, välillä aurinkoa, välillä tummia pilviä. Aiemmat kokemukset huiputuksista ovat olleet Kebnellä vaakasuora vesisade, Glittertindillä pilvessä, joten jälkimmäinen vaihtoehto voitti. Siispä juomapussiin laihaa kuntojuomaa, käsineet ja pari patukkaa lämpimämmän kuoritakin taskuun, ilman lämpötila on 10-13 oC, helteet ovat jääneet etelään.

Matkaan kello 14. Valinta jättää rinkka tuvalle oli oikea, polku oli aluksi mukavaa, mutta muutaman kilometrin jälkeen pääosin rakkaa ja parinsadan metrin nousu Haltijärven majalle rinkan kanssa olisi voinut olla aika hupaa, nyt jalka nousi kuin Mikki-hiirellä konsanaan. Muutama kulkija tuli vastaan ja kehuivat maisemia. Aiemmin tuvalta lähteneet kolme nuorta kaveria näkyivät edellä silloin tällöin.

Ykskaks huomasin, että joku oli piilottanut opastetolpat. Mutta onneksi ei ollut ongelmaa suunnistuksen suhteen, huippu näkyi suoraan edessä, mitä nyt hiukan ylempänä. – Ja yllättäen oli oranssipää aivan nenän alla, kumpi lie tullut suorempaa, minä vai tolpat. Viimeinen kilometri oli kuten pyöräilyssä, se tiukin.

Ja siinä se sitten on, keltainen rajapyykki, 1328 m. Totta kai piti jatkaa hieman eteenpäin, sillä Haltin huippu on pitänyt sijoittaa naapurimaan puolelle, 1331 m. Tärkeä tiedottaminen maailmalle, että ollaan tavoitteessa, kännykän kenttä yllättäen lähes täydet tolpat. Pakolliset maisemakuvat ja nimi vieraskirjaan, olin kävijä numero 80 499, jos oikein muistan. Ei meinannut pysyä kynä kohmeisissa sormissa, hanskat olivat tietysti puseron taskussa. No huippu oli nähty ja paluumatkalle, jostain syystä alamäki toi reippaammin ja kamera oli kädessä useammin kuin tullessa.

Paluu tuvalle seitsemän aikaan. Ensin iltapalan teko, leipää ja keksiä sekä vadelmakiisseliä, sitten teltta pystyyn. Ihmettelin, kuka on kantanut kylmälaukun tänne autiotuvan seinustalle asti, mutta kävi ilmi, että varaustuvan puolelle oli tullut porukkaa helipotkurilla. Ilta-auringossa näkyi suuri porotokka lähirinteessä, tupa sijaitsi poroaidan sisäpuolella.

Iltatoimien jälkeen kömmin telttaan, muttei tarvinnut hetkeen yrittää nukkua, sopivasti järvelle laskeutui vesitaso, toi kenties tarvikkeita poromiehille, näyttivät ajavan mönkijällä koneen luo.

Yöllä heräsin pari kertaan mahtavaan röhkinään, aiemmin rinteessä näkemäni porot olivat porukalla laiduntamassa pari metriä teltasta.

18.7.2005 lauantai.

Pihtsusjärvi – Muurivaara n. 33 km

Kun aamulla nostin makuupussin teltan päälle tuulettumaan, noin x tuhatta hyttystä oli sitä mieltä, että pussin päällä on kiva istuskella, taisi olla ensimmäinen kerta reissulla, kun etelän mies tarvitsi meikkiä poskeen, tervaohvi piti inisijät säällisen etäisyyden päässä.

Lähtö siinä ennen klo 8, tavoitteena Kuonjarjoen tupa. Huipulla samaan aikaan olleet pojat olivat aamutoimilla edellisenä päivänä Vuomakasjoen rannalla näkemäni teltan edessä.

Hieman matkaa jatkettuani huomasin, että taustalla näytti satavan oikein miehekkäästi, jokunen pisara riitti minunkin päälle, laitoin rinkan ympärille sadesuojuksen, mutta en ruvennut muuhun varusteteatteriin, vaan ajattelin, että kyllä kesä kuivaa mitä kastelee.

Meekonjärven rannalla oli pari telttaa ja siellä olivat aiemmin tapaamani kalamiehet. Olivat juuri haeskelemassa polttopuuta, jotta saisivat paistetuksi pyytämänsä neljä rautua. Piti kääntää nessu toiseen suuntaan, kun kuola alkoi valua suupielistä. Isokivisen rakan jälkeen otin paussin tutun kiven juurella, vähän makeaa suuhun, järven takana jyrkkärinteinen Saivaara laella olevine Kekkosen muistolaattoineen kuvastui taivasta kohden.

Tulomatkalla ollut alamäki Meekonjärvelle oli nyt ylämäki, tavoite oli nousta rauhallisesti jyrkkä osuus ja huilata tasamaalla. Ei ollut kuitenkaan kovin tiukka nousu, kun malttoi pitää vauhdin kohtuullisena. 

Kaukana edessä yli viiden km päässä siinsi pari kiveä kutsuvasti aivan kuin maja apurakennuksineen, se oli vain luuloa. Itse asiassa Kuonjarjoen tupa sijaitsee muutama sata metriä edempänä piilossa nenän takana, saavuin sinne ennen kahta. Siellä loikoili pari kaveria, jotka olin tavannut edellisenä päivänä Pihtsusjärvellä, olivat lähteneet sieltä jo ennen aamuviittä ja aikoivat jatkaa Saarijärvelle.

Normaali pussiruokailu ja koska päivää oli jäljellä, niin jatkoin eteenpäin kohti Saarijärveä.

Alussa oli aika synkkää, välillä ripsoi muutama vesipisara, mutta Kuonjarjoen laaksosta noustua ilma kirkastui oikein komeaksi. Alkoi varsinainen liikenneruuhka, puolen tunnin väliin tuli pari kaveria vastaan. Kuonjarvärrin jälkeen kapustarinta ryhtyi pitämään seuraa ja myöhemmin yksinäinen ujo poronvasa tarkkaili matkantekoa. Kaverukset tuvalta peesailivat kilometrin parin verran takana. Laskettelin pitkää alamäkeä Saarijärven majalle, jossa hengähdystauko ja tuumiminen, jäädäkö vai mennäkö.

Vaihtelun vuoksi päätin majoittua täysin yksinäiseen paikkaan, joten muutama kilometri eteenpäin käsivarren peukalon ja etusormen mutkaan Norjan puolelle Muurivaaran juurelle ja siihen leiri pystyyn. Ilta oli mitä komein, sopivasti tuulta, että hyttysen eivät tulleet liian lähelle. Iltapalan jälkeen koisimaan ja hyttysiä pakoon, tuuli oli tyyntynyt ja tasainen napse ulkoteltan kattoon kertoi kavereiden olevan paikalla.

19.7.2005 sunnuntai,

Muurivaara – Kilpisjärvi n. 9 km

Olin suunnitellut ihailla yötöntä yötä, mutta silmät pysyivät kiinni aamuun asti, napsekin oli hävinnyt, kenties syynä oli leiripaikkaa maata hankaava pilvi. Popsin aamumurot tuulen suojaan, sen jälkeen enimpien kondenssivesien ravistus teltasta ja matkaan.

Ilma kirkastui askel askeleelta ja Saanakin kohosi sumun seasta. Ennen Tsahkaljärveä sopiva tauko ja maisemien ihailua sekä ensimmäiset vastaantulijat.

Loppurutistus perusleiriin, jossa junapaikan tilaus, VR hoiti homman paremmin kuin saatoin odottaa, ei mitään hätää, voi käydä lipun lunastamassa viimeistään ennen kuin autojen lastaus junaan alkaa.

Seuraava rasti oli pesupaikan etsiminen, siitä vaan autoon ja ensimmäisen majatalolta näyttävän paikan pihaan. Rakentava palaute: ”Kiitos käynnistä, suihkut vain asiakkaille, mutta onhan tuolla kylällä muita paikkoja”, eivät tosin maininneet, että missä, siistiä. Kohta tien varressa oli majoitusliikkeen mainos, jossa luki Bikers Wellcome. Ajattelin, että siellä on luonikasta porukkaa, ja oikein, oli vara valita joko rantasauna tai hotellin sauna hintaan 5 eskoa, hieno homma.

Kilpisjärvi – Kolari – Helsinki

Tukevan aamupalan ansiosta oli nälän tunne siirtynyt riittävän kauas eteenpäin, joten hyppäsin autoon ja nokka kohti Kolaria. Nautin tosimakuisat munkkikahvit Karesuvannon Nesteellä ja jatkoin matkaa lunastamaan junalippua. Lipputoimisto oli vielä kiinni, joten ajoin aikaa kuluttamaan Kolarin kylälle. Heti kohta oli sopivasti paari tien varrella ja siellä pistettiin lohisoppa tykötarpeineen tuulensuojaan.

Palaute

Tein matkan suunnittelun viime tingassa, kuten normaalisti, mitään oleellista ei kuitenkaan jäänyt hoitamatta. Ensisijainen tavoite oli käydä Haltilla ja kokeilla minkälaista on kulkea omaehtoisesti Lapissa.

</div>