Salo-Jukola 17.-18.6.2006

Salon metsät kutsuivat kohti uusia rasteja. Kerkesix ry oli lähettänyt yhden joukkueen katsastamaan alueen. Tavoitteenasetanta oli jälleen tehty hyvissä ajoin ennen kisaa:

  1. Jukolan sijoitus on parempi kuin viime vuonna
  2. kukaan ei joudu yhteislähtöön.

Tero aloitti ykkösosuuden syöksyen pimeyteen muiden innokkaiden suunnistajien kanssa, joita oli samassa lähdössä noin 1300... Rastien leimaamisen jälkeen Teron saavuttua vaihtokarsinaan, vaihto Kaimon kanssa sujui tällä kertaa ilman "odotan tässä kartta kädessä että seuraava tulee paikalle" - osioita ja Itä-Suomen Marsalkka Kai Albert singahti metsään otsalampun valokeila vilkkuen. Kaimon tuotua viestikapula metsästä, Jappe lähti yön pitkälle.

Emmin lähtiessä nelososuudelle alkoi aurinko taas pikkuhiljaa lämmittää maastoa... Pyry saatiin vitoselle vielä liikkeelle rehellisen vaihdon kautta, mutta el Peten ja Ilpon täytyi lähteä porukalla klo 0900 yhteislähdössä. Viimeisten ollessa metsässä ilman lämpötila oli noussut jälleen lähelle kolmeakymmentä Celsius-astetta, joten kankailla hiki virtasi...

Lopullinen sijoitus joukkueella oli 817.

Fanitus/huolto-osa oli tänä vuonna kunnostautunut erityisen ansiokkaasti, siitä kiitos kaikille asianosaisille. Fanitus/huolto-osa hoiti viime vuonna puuttuneen tilanteenseurannan esimerkillisesti.

Joukkueen tavoitteenasetantakin oli tehty erityisen hyvin, sillä kumpaakaan tavoitetta ei saavutettu. Ensi vuonna paremmin.