Virkiä-Jukola 16.-17.6.2007

Silloin kun Jukolan viesti järjestetään pohjanmaalla ei ole muita vaatimuksia kuin, että lakeuksien ainoa mäki saadaan hilattua paikalle. Tätä tehtävää helpotettiin perinteisellä muhammet-tekniikalla, eli Jukolan Viesti roudattiin Simpsiöön. No, mitä suunnistus olisi ilman ylä-, ala- ja etenkin ylämäkiä.

Järjestäjät olivat kukkulankuljetuksen lisäksi panostaneet myös päänkokoisten murikoiden kylvämisessä maastoon. Alueella liikkuessaan sai varoa hieman kuulalaakereiden tapaan toimivia murkuloita. Mikä oli toki ihan oikein meille suunnistajille.

Sää oli aurinkoinen ja päiväsaikaan lämmin, ulkoilusää siis parhaimmillaan. 13 000 kisailuun ilmoittautunutta ja useat muut paikalle päässeet saivat nauttia Suomen kesästä sellaisena kuin sen haluamme kokea. Metsään kylvettyjen rastien lisäksi myös mallasrasti oli hyvä paikka leimata. Ja kuten Suomen kesään kuuluu, niin onneksi se on vähäluminen. Tosin yöllä parkkipaikalla lämpötila laski sen verran alas että parkkipaikalla autojen ikkunoista rapsutettiin jäätä pois. Untuvatakki oli jälleen oikea valinta. Teron mukaan 600g:n makuupussi oli myös hyvä... Ilpo ei asiaa kommentoinut, koska nukkui kahden makuupussin sisällä sikeästi ja onnellisesti.

Kärkijoukkueitten GPS-seuranta on osoittautunut hyväksi lisäksi lisätä suunnistuksen yleisöystävällisyyttä. Muutenkin Kilpailukeskuksessa on perinteisesti ollut hyvä tunnelma, niin oli myös tällä kertaa. Vaikka tänä vuonna ei Kerkesix ry:llä ollut omaa kisayleisöä mukana, sijoitus parani edellisestä vuodesta. Ensi vuonna Kerkesix kisaa numerolla 775.