Lumikenkävaelluksen SM 2008

KSX tietää mitä on lumikenkäily!

Kerkesix:n pojat Jappe (Jarmo Aho), Arde (Arto Mäkelä), Jukkis (Jukka-Pekka Peltonen), Marko (Marko Palokangas) ja Tero (Tero Koski) osallistuivat kahdeksansiin lumikenkäilyn SM-kisoihin pudasjärvellä 8.-10.2.2008. Jo matkalle lähdettäessä odotukset olivat korkealla, mutta tavoitteet realistiset. Kolmen parhaan joukkoon pääseminen olisi ihan kiva juttu, mutta osallistuminen kaiken kaikkiaan jälleen se tärkein motiivi, Kerkesix ry:n toiminta-ajatuksen tavoin.

Kisa jäjestettiin jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan tilastollisesti Suomen runsaslumisimmalla paikkakunnalla eli Pudasjärvellä. Tapahtuma muodostui kahdesta lajista. Umpihankihiihdon MM-kilpailusta ja lumikenkävaelluksen SM-mittelöstä. Tällä kertaa hiihto oli järjestyksessä yhdestoista ja lumikenkäily taasen kahdeksas.

Koskaan ei ole liian myöhäistä keskeyttää

Kerke-joukkueen runkojäsenillä eli Jappella, Ardella ja Jukkiksella oli kisasta tarvittavat kokemukset jo useamman osallistumisen ja palkintosijojenkin kautta. Vaikka mukaan oli mahtunut myös keskeyttäminenkin, oli kirkkain mitali edelleen kirkastamatta. Jo alun pitäen pojat ottivat lievän riskin kutsuakseen mukaan kaksi ”ensikertalaista” eli Markon ja Teron. Asetelma oli kisaan lähdettäessä siten yhtä avoin kuin Imatran Pirkon tavara, mutta intoa ainakin riitti.

Matkalle lähdettiin yhdellä autolla kaikkine romppeineen. Pienestä tilanahtaudesta huolimatta kaikki 800 kilometriä Helsingistä Pudasjärvelle taittuivat nopeasti yhteishenkeä kohottaen.

Perillä majoituksen suhteen tilanne oli loistava, kiitos seudun viranomaisten. Paikallinen pelastuslaitos ja sen VPK-asema tarjosivat Kerke-tiimille ykkösluokan majoituksen saunoineen ja huoltotiloineen. Niinpä perjantai-ilta sujuikin kamahomoillessa ja viimeistelyjä tehdessä eli rennon letkeästi chillaten.

Seuraa johtajaa

Varsinainen kisa-aamu alkoi utuisassa pienen pakkasen kipristellessä Syötteen rinteitä. Kerkesix-joukkue oli arvonnassa voittanut ensimmäisen lähtövuoron ja niin sitä mentiin kohti lumikenttien kutsua. Eipä mennyt aikaakaan kun kaikki viisi muuta lumikenkäjoukkuetta ja yksi sooloaja seurasivat Kerkesix:n poikien avaamaa jotosta. Kyllähän se vähän korpesi, kun kukaan muu ei juurikaan vaivautunut karttaa vilkaisemaan, vaan tulivat juuri sinne minne me olimme matkalla. Lähinnä korpeaminen johtui siitä että mikäli tekisimme pummin, niin saisimme kuulla siitä pian kaikilta kanssakilpailijoilta. Noh, ratkaisuksi päätimme pitää pienen tauon ja antaa muiden jatkaa omia polkujaan, ottaaksemme Jappen tarkan suunnistusvaiston mukaisesti uuden suunnan kohti ensimmäistä rastia. Eka tehtävärasti löytyikin melko nopeasti ja saimme EA-tehtävästä kotiin helpot nolla aikasakkominuuttia.

Päätimme yhteisesti että pyrimme hakemaan pakollisten tehtävärastien lisäksi ainakin kaksi kolmesta lisärastista, mutta myös kolmannenkin mikäli aika vaan sen sallisi ja kaikki sujuisi ongelmitta.

Tehtävärastit olivat melko yksinkertaisia, mutta vaikeimmaksi koimme ehdottomasti eläinten ulosteiden tunnistamisen sekä etäisyydenarvoinnin. Erätaitoja mittaava puulankun pikasahaaminen oli tehtävistä helpoin kunhan saha vain oli kunnollinen. Ja meillähän se oli.

Lisärastitkin löytyivät tuntien yksitoikkoisen lompsimisen jälkeen ja pääsimme lopulta noin yhdeksän tunnin tarpomisen jälkeen majoitusalueelle. Kerkelaavut tallattuun hankeen ja nuotio väliin, huolto käyntiin ja spekulaatio päivän tapahtumista sai alkaa. Arvelimme niin kutsutun ”paskarastin” sekä etäisyydenarvoinnin ratkaisseen sunnuntain pikataipaleen lähtöjärjestyksen. Tiesimme myös että kovin vastuksemme olisi mitalisijoja tavoiteltaessa Shelby/Finn-Savotan kokenut ja reipas tiimi. Yllätyksemme oli kuitenkin suuri kun eräs kilpailijajoukkueemme jäsen kävi kertomassa meille nuotionloimussa että lähtisimme sunnuntai-aamuna nolla-ajalla eli ensimmäisenä joukkueena neljän minuutin kaulalla seuraavaan tiimiin nähden pikataipaleelle.

Paineita mutta nöyryyttä

Tieto kisan ”voittajasuosikin” asemasta sai ilmeemme hetkeksi hymyyn, mutta nöyryyden nimissä myös vakaviksi. Nyt ensimmäistä kertaa, Kerkesix:n osallistumishistoria kyseiseen kisaan huomioiden, olisi todellinen mahdollisuus voittaa. Se ei kuitenkaan tulisi olemaan mikään helppo tai itsestäänselvä juttu, johtuen juuri kovasta vastuksestamme eli  Shelby/Finn-Savotan joukkueesta.

Ei kun nukkumaan ja keräämään voimia pikataipaleen asettamia vaatimuksia ajatellen. Kaikki tai ei mitään, voitto vaatisi kuntoa ja kanttia sekä rajua rutistusta kaikilta, unohtamatta nappiin osuvaa suunnistusta.

Vain muutaman sekunnin tähden

Sunnuntai-aamun valjettua, uusin voimin lähdimme sitten matkaan. Tosin tällä kertaa kisan historiassa poikkeuksellisesti ilman päiväreppua eli kilpailusääntöjen mukaan kevennetyssä varustuksessa. Pikataipaleen alku ja ensimmäinen tarkastuspisterasti löytyi hyvin mutta ainakin kahta ensikertilaista vauhti alkoi jo painaa. Onneksi kilpailuhenkinen Jukkis jaksoi kannustaa ja avata Arden kanssa alati uutta uraa umpihangessa, Jappen hoidellessa suunnistamista. Kuin varkain, tosin uuvuttavan ja jyrkän Syötteen etelärinteen kipuamisen jälkeen, kuulimme etäisen huudon maalista. Muutaman kymmenen metrin loppukiri, maalilinjan ylitys ja nopea vilkaisu ympärille yllätti koko Kerke-joukkueen. Paras vastuksemme saapui maaliin vain parikymmentä sekuntia meidän jäljessä joten: suomenmestaruus oli kiistatta meidän! Olipas se hieno fiilis – paras fiilis! Kunnon kainalontuuletukset ja sitten saunomaan.

Palkintojenjaossa lopullisia tuloksia tarkastellessamme, ihmetyksemme oli edelleen suuri. Olimme voittaneet vain muutamalla sekunnilla toiseksi tulleen Shelby/Finn-Savotan joukkueen, joka todella antoi hyvän ja reilun vastuksen. Kiitokset vielä heille ja onnittelut rehdistä kisasta sekä hopeamitalista.

Mitä jäi käteen?

Mahti kokemus kaikenkaikkiaan, mutta… Palkinnoksi saadut raclette-pannumachiinat oli konkreettinen tulos saavutuksestamme. Tosin auton tilanahtauden huomioiden kolme viidestä raclette-koneesta vaihtui muiden kilpailijoiden voittamiin sähköisiin veitsenteroittimiin. ”Miten olenkaan saattanut elää ilman sähköistä veitsenteroitinta tähän saakka?” Hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma, kauniit maisemat, rehti osanottajajoukko ja kunnon kilpailuhenki. Kerkesix:n suomenmestaruutta ei silti kukaan voi kiistää! Kiitokset kaikille kannustajille ja erityisesti kisan järjestäjille. Ensi vuonna tavataan… ehkä?!?