Pääkaupunkiseudun huiputus - 26.10.2003

Kerkesix ry:n retkikunta lähti talviseen pääkaupunkiseudun luontoon tavoitteena kiivetä Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan korkeimmille huipuille.

Retkikunta kokoontui varhain sunnuntaiaamuna Lippukallion eteläpuolella sijaitsevaan perusleiriin (Eden Camp), josta lähestymismarssi vuorelle alkoi 12.16. Vaativan ja matkallisesti pitkän lähestymismarssin jälkeen retkikunta saavutti Espoon Lippukallion etelähuipun (114,2 m merenpinnasta). Säätila oli kuitenkin huipulla varsin epävakaa, joten retkikunta jatkoi välittömästi eteenpäin kohti pohjoishuippua, tarkoituksenaan jatkaa huippuharjannetta alaspäin suojaisempaan kohtaan.

Saavuttuamme pohjoishuipulle (112,4 m), oli säätila muuttunut ratkaisevasti, jolloin pystyimme hetkeksi keskeyttämään matkanteon ja ottamaan muutaman valokuvan. Tämän jälkeen matkamme jatkui alas luoteisharjannetta pitkin ja pääsimme takaisin perusleiriin turvallisesti.

Tämän jälkeen siirryimme Vantaalle Vestran maastoon, missä sijaitseva Konkoonkallioiden (ruots. Kongoberget) korkein huippu on myös Vantaan korkein kohta. Retkikunta suunnisti perusleiriin käyttäen apunaan puhelinluettelon karttaa. Onneksi saimme apua paikallisväestöltä, ja meille neuvottiin reitti huipulle lounaisharjannetta pitkin. Retkikunta saavutti Vantaan korkeimman huipun (81,5 m) klo 14.47, jonka jälkeen laskeuduimme alas samaa lounaisharjannetta pitkin.

Tässä vaiheessa retkikunta oli jo aklimatisoitunut riittävän hyvin, jotta loput nousut voitiin suorittaa varsin nopeasti ja turvallisesti. Päästyämme Malminkartanon huipun itäseinän alle, havaitsimme alueella olevan useita muitakin retkikuntia matkalle huipulle ja pois. Lisäksi paikallinen laskettelukeskus vaikutti varsin suositulta ja ala-asemalla oli ihmisiä suorastaan ruuhkaksi asti. Näiden syiden takia katsoimme parhaaksi hylätä perusreitin, ja sen sijaan kiivetä kohti huippua käyttäen reittiä, jota paikalliset kutsuvat “Hissilinjaksi”. Kyseinen reitti oli ehdottomasti käyttämistä reiteistä fyysisesti vaativin. Lähes koko “Hissilinja” oli puuton, mikä johtui Arrin mukaan alueella vuosikymmenen alussa tapahtuneesta lumivyörystä.

Vähitellen kuitenkin lähestyimme huippua ja ilo oli valtaisa, kun ensikerran näimme huipulle jätetyt rukousnauhat! Retkikunta pääsi Helsingin korkeimmalle huipulle (91,1 m) klo 15.40. Sää oli miellyttävä, hieman tuulinen, muttei kuitenkaan myrskyisä. Odotuksista huolimatta muita retkikuntia ei ollut huipulla samaan aikaan. Lyhyen hengähdyshetken jälkeen retkikunta lähti laskeutumaan kohti perusleiriä perusreittiä pitkin.

Kauniainen oli viimeinen vaihe Pääkaupunkiseudun huiputusta. Pääsimme perusleiriin illan alkaessa hämärtämään, joten meidän oli toimittava nopeasti. Pujottelurinteen pohjoisseinän alapuolella, katsoimme par- haaksi edetä itäistä harjannetta pitkin. Tässä vaiheessa väsymys oli jo muodostunut niin suureksi riskitekijäksi, että katsoimme parhaaksi edetä köysistönä. Päätös oli erittäin viisas, sillä harjanteen puolivälissä Ninnu horjahti harjanteelta ja ainoastaan nopea reagointi pelasti retkikunnan katastrofilta.

Pystyimme jatkamaan matkaa ja loppu sujuikin hyvin! Saavutimme Pujottelurinteen huipun (71,0 m) klo 16.21. Tehtävä suoritettu! Säätila oli edelleen tuulinen, mutta kirkas, joten maisemat avautuivat eteemme upeasti auringonlaskun värjätessä ne punahehkuisiksi. Juuri tällaisten hetkien takia lähdimme tänne! Laskeuduimme äärimmäistä varovaisuutta noudattaen pohjoisseinämän keskeltä alas perusleiriin, josta ruotsalaisen lentokone- teollisuuden voimannäyte kuljetti meidät kotiin.

Pääkaupunkiseudun huiputukseen osallistuivat: Arri, Emmi, Jappe, Ninnu ja Tipu