Pikkumusta 23.4.2005

Sysimustan Satkun suosion takia Kerkesix järjesti keväälle ajoittuvan Pikkumustan, jossa tavoitematka puolitettiin lähelle 50 km:a. Myöskään matkantekoa ei tässä tapauksessa oltu ajoitettu yöhön, vaan reissu oli suoritettavissa valoisaan aikaan. Pikkumustan reitti kulki Reitti 2000 pitkin, kiertäen reitin läntisen lenkin Espoossa ja Vihdissä. Lähtö ja maali oli Pirttimäessä.

Reissu itsessään kulki eteenpäin omalla painollaan ja maisemat vaihtelivat. Reitti oli vaihtelevaa ja matkan aikana oi mukava havainnoida keväistä luonnon heräämistä. Sää oli aurinkoinen, mutta osan matkasta aurinko paistoi pilvien toisella puolella. Sadetta ei matkan aikana ollut kuin muutaman hassun lumihiutaleen muodossa.

Reitin ainoa huoltopiste sijaitsi Salmi-Paratiisi -maastossa ja jälleen huolto toimi toodeella oivallisesti. Tapahtuman huoltopäällikkö Iltsu on monesti näyttänyt kyntensä järjestämällä itsensäkiusaajille piristystä niin musiikin kuin myös eväidenkin suhteen, eikä pettänyt odotuksia tälläkään kertaa.

Tapahtumana Pikkumusta lunasti itselleen oikeutuksen musta-nimitykseen. Matkan edetessä oli etappeja, jotka eivät loppuneet koskaan ja kulumista oli havaittavissa kulkijoiden kehoissa. Aikaa elämästä Pikkumusta I vei 10 tuntia 20 minuuttia. Apo on jälleen ansiokkaasti kuvannut tunnelmiaan.