Sysimusta Satku V - 28.10.2006

Muutama päivä ennen kävelyreissun alkua oli tiedossa että loppuviikon aikana tulee Suomen yli kulkemaan erittäin voimakas syysmyrsky. Tätä odotellessa valmistauduttiin Sysimustalle Satkulle.

Kuluvalla viikolla olikin satanut runsaasti ja henkisesti oli varmasti monilla tahoilla varauduttu hyvinkin kosteaan matkantekoon. Kaikista toiveista huolimatta sää oli kirkas ja kuiva. Bonuksena toki kirkas yö toi tullessaan muutaman asteen pakkasen.

Tänä vuonna reittiä oli siirretty kymmenellä kilometrillä. Lähtö tapahtui aikaisemmasta poiketen Portaalta, Tammelasta, josta käveltiin Räyskälään. Muuten matkaa tehtiin samaa reittiä pitkin, lähes samoilla huoltopisteillä. 100 km:n matka tuli täyteen jo Pirttimäessä.

Sysimustalle Satkulle oli ilmoittautunut 50 innokasta, mutta mm. syysflunssa oli kaatanut osan porukasta jo etukäteen. Pirttimäessä Satkulle kirjautui kuitenkin 43 sitkeää satkuilijaa, osa ensikertalaisia ja osa aikaisempien Satkujen veteraaneja. Ilmoittautumisen yhteydessä jokainen kävelijä kuittasi itselleen huoltolaatikon. Laatikkoon oli varattu kartta, reittiohje, Nexcare-rakkolaastareita, ja Play maitokaakaojuomaa. Lopputilan laatikosta jokainen sai täyttää omilla varusteillaan ja pakkaustoiminnan jälkeen huoltolaatikot lastattiin kuljetusvälineisiin. Tämän jälkeen olikin aika lähteä bussikyydillä kohti Tammelaa.

Kuljetuksen aikana käytiin läpi tärkeimmät turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten myös monet käytännön toimintaa liittyvät kuviot. Sysimustalla Satkulla oli myös mahdollista kokeilla Nexcare-hiertymäsuihkettajota jaettiin bussimatkalla halukkaille.

Ennen liikkeellelähtöä annettiin kävelijöille vielä viimeiset ohjeistukset ja luettiin tapahtuman suojelijan Juki Rouhiaisen tervehdys. Tässä vaiheessa sai porukkaa jo pidätellä sillä kovin suuri hinku oli päästä kävelemään ja voittamaan itseään. Toki napakka viima ja viileä ilma tekivät liikkeellelähdöstä entistä houkuttelevampaa.

Alkumatkasta ryhmä muodosti pitkän jonon, joka pikkuhiljaa jakautui pienempiin ryhmiin. Huollolle ensimmäiset huoltopisteet muodostivatkin haasteen, sillä yhtaikaisesti on pystyttävä huoltamaan lähes kaikki kävelijät. Matkan edetessä huoltopisteellä yhtaikaa olevien satkuilijoiden määrä kuitenkin pieneni ja huolto pystyi tarjoamaan henkilökohtaisempaa palvelua.

Matkan edetessä myös ilta hämärtyi. Pilvettömällä taivaalla sai näkyi tähdet ja linnunrata kirkkaina. Komea tähtitaivas oli myös merkki siitä että yöstä oli tulossa kylmä. Lämpötila liikkuikin parin neljän pakkasasteen välillä, joten tauoilla ei kävelijöillä hiki virrannut. Huollon toiminta oli sen sijaan varsin mallikasta. Laatikot olivat järjestyksessä ja oma omaisuus löytyi helposti. Muutenkin huolto sai piristettä kävelyn nujertaman mielen taas siihen pisteeseen että pystyi jatkamaan eteenpäin pienen hengähdyksen jälkeen eteenpäin. Huoltopisteillä oli perusasiat kunnossa. Airamin lyhtyvalaisimet valaisivat yötä ja helpottivat toimintaa huoltopisteillä. JoHe Oy:n voimakone nakutti virtaa mm. tietokoneelle, jolla ylläpidettiin kävelijöiden etenemisseurantaa. Huollon toiminta sai kiitosta kävelijöiltä. Ja huoltajillakin näytti olevan hauskaa…

Aamun valjetessa oli suurin osa matkasta jo kuljettu. Tosin tässä vaiheessa jokainen metri tuntui hieman pidemmiltä kuin alkumatkasta. Valo teki koko matkan ihmeitä. Sitä kummasti piristyi joka kerta kun pimeydestä pääsi hetkeksi valaistulle reitinosalle. Etenkin kun luonnonvalo pääsi oikeuksiinsa, tasapainotti se pitkän valvomisen aiheuttamaa väsymystä, eikä kävellessä vaipunut yhtä helposti uneen.

Reitin viimeiset kilometrin kulkivat luonnon kauniin Velskolan pitkäjärven itärannalla. Unohtumattomia mäkiä noustessa ja laskeutuessa ajatukset kulkivat jo edeltä lähestyvään sadan kilometrin tolpalle… Tässä vaiheessa ei enää saanut luovuttaa (tämä oli siis käsky huollolta…)

Sysimusta Satku ei ollut tälläkään kertaa helppo. 43:sta matkaan lähteneestä 16 (37%) käveli 100 km. Suurin osa keskeytyksistä tapahtui 40-70 kilometrin välillä. Matka oli tälläkin kertaa haastava, ainakin se oli yhtä pitkä kuin ennenkin.

*  *  *

Sysimusta Satku V - Suojelijan Tervehdys

Tervehdys hyvät naiset ja herrat, ensikertalaiset ja konkarit, hullut ja muuten vain heikossa hapessa olevat.

Olette aikeissa aloittaa jotain järkevyyden rajamailla olevaa, kenties jopa aavistuksen älytöntä. Juuri siksi se onkin niin kiinnostavaa. Juuri siksi te kenties olette täällä. Syitä lähtemiseen on monia, mutta luultavasti teitä yhdistää halu kokeilla ja tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Tässä tulette varmasti onnistumaan.

Matka ei tule olemaan helppo ja osa teistä joutuu jättämään leikin kesken. Keskeyttäminen ei ole häpeä, vaan jo lähtöviivalle uskaltautuminen on hieno saavutus. Vaikka matka ei tulekaan olemaan helppo, niin ei se myöskään ole mahdoton.

En toivota teille onnea, koska sitä te ette tarvitse. Tarvitsette ruokaa ja kuivia sukkia. Juomaa ja kuoritakkia. Kanssamatkustajien tukea ja hurttia huumoria, sekä sisua ja rakkolaastareita. Niin… ja sitä vaseliinia.

Ei muuta kuin tossua toisen eteen siellä sysimustassa syksyssä.

Jukka