Jääkiipeily Nuuksiossa 3.3.2005

Kerkesix ry:n kiipeilyharjoitus siirtyi Liikuntamyllystä Nöykkiön kautta Nuuksioon, samalla kun osallistujamäärä putosi ääntä nopeammin, vaikka kyseessä ei ollut edes alppilähtö... Harjoituksen viralliseksi lauluksi valittiin Kojon Euroviisurenkutus: "Nuku pommiin!"

Liikkeelle lähdettäessä sää oli oivallisen kirpeä, mutta ajan kuluessa muuttui keväisen miellyttäväksi lämpötilan noustessa -14 Celsius-asteesta -5 asteeseen. Auringonkin antaessa iloa ja valoa (sekä lämpöä) olivat ulkoiset puitteet moitteettomat. Edes lumipeite järven jäällä ei upottanut ja sherpaosasto pystyi kulkemaan kantamustensa kanssa kevyesti hypellen ja ilon kiljahduksia suusta päästellen!

Jää oli hyvässä kunnossa osittain ehkä hieman ohutta, mutta kuitenkin kiivettävää. Parhaimmillaan olisi ollut kohtia, joihin olisi voinut hyvällä omalla tunnolla porata jopa omiakin ruuveja, mutta päädyimme kuitenkin kiipeämään yläköydellä ja hieman "sooloten". Kiipeilyharjoitteen aikana saimme muutamia nousuja kokemusta ja hieman lisää varmuutta omiin otteisiimme.

Kun järven toisella puolella, Solvalla Swinghillissä, alkoi kaikua Gordon Sumnerin musiikki, oli meidän aika jatkaa matkaa.