Jääkiipeily Valkealassa 25.3.2005

Stadisentrisen käsityksen rikkomiseksi Kerkesix järjesti jääkiipeilyä Valkealassa. Agenda sisälsi tavoitteen nakutella kallion päälle valunutta jäätä krogilasiin sopiviksi paloiksi ja muutenkin hankkia aina yhtä ihana raitisilmanmyrkytys. Ja lähes täydelliseen tapaansa yhdistys onnistui jälleen ruokkimaan ulkoilunnälkäisiä jäseniään oivallisella ajantappotoiminnallaan.

Jää oli aamulla kiinteää, kuivaa ja paksua, joten kapuilu oli miellyttävää. Lämpötila nousi kuitenkin lukemaan 7ºC, jolloin jään pinta alkoi saada uutta kiiltävää ja kosteaa koristetta. Päivän edetessä jää oli jo ihan aidosti märkää... Ja vaikka aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, olimme valinneet kiipeilypaikkamme kaukaa viisaasti kallion pohjoispuolelta puiden suojasta, joten jää oli edellä kuvatun oivaa eikä taukoilijoillekaan tullut liian kuuma vuoroa odotellessa...