Melonta Kiskonjoella 5.5.2005

Koska Helatorstaina Suomi meni kiinni, piti kehittää jotain tekemistä. Yhdistyksen tuorein kasvo näytti kyntensä ja organisoi Kerkesix ry:lle mahdollisuuden osallistua Salon Seudun Melamogulit ry:n kesäkauden avajaismelontaan Kiskonjoelle.

Jo lähtöpaikalla huomattiin, ettei kyseessä ollut mikä tahansa retki, sillä osa retkeläisistä puhui lontoota. Osasto Kerkesixin käytössä oli sekä kajakki että kanootti, koska seuramme valtti on monipuolisuus. Alueella nähtiin myös toinenkin kanootti, mutta pääosin retkeläiset olivat liikkeellä kajakein. Sää oli harmaa, mutta sateeton, joten olosuhteisiin tulisi kaatumaan. Ruokahuolto hoidettiin perinteisesti kerketyyliin juuri ennen lähtöä. Menu sisälsi mm. lihapiirakkaa...

Melontavauhti osoittautui erittäin leppoisaksi, jota rytmitti tasaisin väliajoin tapahtuva kajakkien kanto erilaisten kiinteiden esteiden, mm. patojen, yli. Jokaisen kantotuokion yhteydessä pidettiin yleensä tauko, joten hyvin varustautunut kerkeryhmä pystyi syömään lähes kaikki eväänsä. Tosin retken loppuvaiheessa maha ei enää eväitä vetänyt.

Retki oli kaikin puolin onnistunut ja siitä kiitos järjestävälle organisaattorille. Tästä on Kerkesix ry:n hyvä ponnistaa kohti itse järjestettyjä melontaseikkailuja.