Talvi Tuska Sika Triathlon VII - 22.1.2012

TTST VII (eli TalviTuskaSikaTriatlon 7) käytiin Turku-Kaarinan alueella 22.1. viileässä mutta selkeässä säässä. Alkuvalmistelut aloitettiin kerketyyliin jo hyvissä ajoin noin kuukautta etukäteen erilaisten varikkotaktiikoiden ja rengasvalintojen pohdinnalla (ei tietenkään harjoittelemalla). HC-kamahomot toki tuhlasivat perinteisen ToiminaTonnin pakollisiin varusteisiin kuten polkupyöriin, kypäräkameroihin, uimahousuihin, jne. jotta motivaatio saapua lähtöviivalle säästyisi loppuun saakka.

Sairastumiset ym. selitykset kutistivat Kerken alun perin seitsemän Taistelijan osaston lopulta neljään Karpaasiin, joista Allekirjoittanut, Pihvi ja Jukkis kävivät (salaa) pyöräilemässä kisareitin jo edellisenä päivänä. Tosin kiertosuunnan valinta ei ollut aivan optimi, joten ainakin itsellä varsinkin alkutaival pyöräilystä taittui melkoisessa savussa karttaa ihmetellen. Mutta ensimmäisenä lajina siis oli uinti 1000m metriä tyylillä vapaa. Ensimmäisessä erässä uivat järjestävän seuran kisailijat ja toisessa meitin poppoo. Myös muutama seurojen ulkopuolinen triatlonisti oli sijoiteltuna kumpaankin ryhmään. Paikka oli siis uimahalli jossakin päin Turkua.

Ilahduttavasti hukkuneiden määrä ei edellisistä vuosista päässyt kasvamaan ja kaikki pääsivät nopeammin tai hitaammin pyöräilyosuudelle (n. 35 km). Muiden osalta en osaa sen kummemmin näitä tunnelmia kuvailla, koska kärki oli tässä kohtaa jo karannut, joten rallattelin lenkin suht verkkaiseen tahtiin mutta ei sentään veren maku suussa.

No sitten alkoi varsinainen draama. Jotakin kertoo osaltaan meikäläisen suunnistustaidosta se, ettei löydä edes sen lähtöpaikalle. Tuloksena siis tästä lajista Ylppäreistä tuttu Cum Laude Imbrobatur (eli kiittäen hylätty). Mutta tulipahan vähän uitua ja pyöräiltyä, ei aivan heti kuitenkaan tulisi mieleen lähteä tuosta yksinään tekemään.

Jälkipuinnit Uittamon (nyt muistui tämä nimikin) uimahallin takkahuoneessa, podiumilla Tuskaretkien piinkova kolmikko. Ai niin, ja bonuslajina oli lähinnä MASSIIVISEMPIA kavereita ajatellen pena 60kg itse Triathlonin päätteeksi, jokaisella toistolla sai minuutin pois loppuajasta.

Kiitokset TuskaRetkille hyvin organisoidusta tapahtumasta, Pihville majoituksista, Jukkikselle kyydeistä ja Japelle kaikesta muusta!

Teemu