Valio-Jukola 16.-17.6.2012

Jukolan Viesti Vantaalla sai porukkaa kokoontumaan noin 50 000 kpl Hakunilaan. Myös Kerkesix-osallistuminen oli aktiivista, sillä 2 joukkuetta lähti matkaan. Tavoitteen asetanta oli varsin perinteinen, lähtönumeroa parempi sijoitus.

Kerke-leiri perustettiin perinteitä kunnioittaen: ensimmäiseksi lippu, sen jälkeen katos ja sitten muut jutut. Aurinkoinen iltapäivä oli leppoisaa köllötellä leirissä ja nauttia päivästä. Pikkuhiljaa joukkueet kokoontuivat paikalle ja 22.30 ampuivat ensimmäisen osuuden veijarit maastoon. Siitä se ilo sitten lähti käyntiin. Pikku hiljaa ilta pimeni yöksi ja tuhannet valot loistivat kiiltomatoina Jukolan yössä.

Maasto oli miellyttävää suunnistaa, eikä millään muotoa vaikeinta mahdollista. ihan ilokseen suunnisteli. Lähes koko kisan ajan oli kuivaa. Sadetta odotettiin yöksi, mutta vettä tuli niskaan vasta aamusella, jolloin viimeiset juoksijat saivat nauttia viilentävästä vedestä päälle annosteltuna.

Kerkesix 1 nosti sijoitustaan viimekertaisesta (916) ja sijoittui tässä kirmauksessa sijalle 730. jopa siis puolen välin yläpuolelle. Kerkesix 2 sai osuman leimausvirheestä, joten joukkueen suoritusta ei kirjattu tuloslistoille - Jukolan hienous on kuitenkin, että kaikki pääsevät silti suunnistamaan, ja se taisi olla muutenkin pääasia.

Jos jotain negatiivista hakemalla hakee, niin harmittaa kun seuraavaan Jukolan Viestiin lähes vuosi aikaa...